Beauty Bloggers Made Me Buy It

Beauty Bloggers Made Me Buy It | Shakespeare & Sparkle

Tänään halusin kirjoittaa vähän asiasta joka on ollut mielessäni aika paljonkin viime aikoina, nimittäin blogimarkkinoinnista. Oletko koskaan kuullut #essiebuttoneffectistä? Se on hashtag jota brittiläisen kauneusbloggaaja Essie Buttonin seuraajat käyttävät esitellessään ostoksiaan joihin päätyivät hänen hehkuttavien arvostelujensa kautta. Viime aikoina varsinkin ulkomaisten kauneusbloggarien kommenttibokseissa on ollut paljon keskustelua siitä miten bloggarit markkinoivat nuorelle vaikutusalttiille yleisölleen kallista kosmetiikkaa (jonka ovat usein saaneet itse ilmaiseksi) johon lukijoilla ei oikeasti olisi varaa. Keskustelu käy erityisen kiihkeänä silloin jos kyseessä on bloggaaja jonka yleisö on todella nuorta, kuten Zoella, tai jos bloggaaja ei ole kovin läpinäkyvä kaupallisen sisällön suhteen. Bloggaajalla on tietysti vastuu siitä mitä ja miten päättää mainostaa, ja miten sanottu voi vaikuttaa seuraajiin.

Periaatteessa kyse on samasta keskustelusta joka alkoi jo silloin kun markkinointi keksittiin. Opiskelin markkinointia sivuaineena yliopistossa, ja vaikken voikaan väittää olevani mikään asiantuntija, niin jos olen yhden asian oppinut niin sen etteivät markkinoijat, sen enempää kuin bloggaajatkaan, pysty luomaan tarpeita tyhjästä. Mainokset vain tarjoavat meille vaihtoehtoisia tapoja täyttää meillä jo olemassa olevia tarpeita, olipa se tarve sitten uusi ripsiväri tai halu tuntea itsensä kauniiksi ja itsevarmaksi. Tietysti monien näiden tarpeiden taustalla on monimutkaisia sosiaalisia ja yhteiskunnallisia tekijöitä joiden syntyyn bloggaajatkin voivat osaltaan olla vaikuttamassa.

Yllä olevassa kuvassa olevat tuotteet ovat minun #essiebuttoneffect ostoksiani. Ne ovat kaikki tuotteita joita käytän lähes päivittäin, mutta jos totta puhutaan en varmaankaan olisi ostanut niistä suurinta osaa jollen seuraisi kauneusblogeja. Tarvitsinko oikeasti niitä kaikkia? En varmaankaan. Rakastanko niitä silti? Ehdottomasti. Blogimainonta tulee varmasti olemaan kiistelty asia vielä pitkän aikaa, mutta toisaalta kauneusblogien tuotearvostelut voivat olla myös hyödyllisiä ja estää ostamasta turhia tuotteita joita ei koskaan tule käytettyä. Nykyään kun tarvitsen uuden meikkivoiteen tai hiustenhoitoaineen minun ei enää tarvitse mennä kauppaan sokkona, vaan googlaan muutaman arvostelun ja lähden paljon todennäköisemmin kaupasta tuotteen kanssa josta oikeasti pidän. Joten, kauneusbloggaajat ovat siis saaneet minut ostamaan enemmän tuotteita, mutta toisaalta myös heittämään vähemmän tavaraa hukkaan, koska käytän suurimman osan ostamistani tuotteista viimeiseen tippaan.

Mitä te olette mieltä tuotearvosteluista ja blogimainonnasta?

Today I thought I’d talk to you guys about something that’s been on my mind a lot lately, and that’s advertising in blogs. Have you ever heard of the #essiebuttoneffect? It’s a hashtag used by the followers of British blogger Essie Button, to show off products that they’ve bought because of her rave reviews. Lately I’ve seen lots of discussion going on around the internet on how beauty bloggers advertise expensive beauty products (that they’ve sometimes gotten for free) to their young impressionable followers who couldn’t really afford to buy them. The debate is especially heated with bloggers with a really young audience, such as Zoella, or bloggers who may not be so candid about the commercial content on their blogs. As a blogger you obviously have a responsibility to your audience and need to think what you choose to advertise, how you advertise and how what you say might affect your followers. 

Essentially the debate is the same that’s been going on since the invention of advertising. As someone who studied advertising as a minor in university, I’m certainly no expert, but if there’s one thing I learned it’s that advertisers, or bloggers for that matter, can’t create needs. All advertisements do is offer ways to fulfill needs we already have, whether it be the need to simply have a new mascara or the need to feel beautiful and confident. Of course some of these needs have complex social and societal backgrounds that bloggers can also contribute to.

The products in the picture above are some of my #essiebuttoneffect purchases. They’re all products I love and use almost daily, but to be perfectly honest, I probably wouldn’t have bought most of them if I didn’t follow beauty blogs. Did I honestly need all of them? Probably not. Do I still love them? Hell yes. Advertising on blogs is definitely a controversial issue, but beauty blog reviews can also be extremely helpful in stopping us from making those mistake buys and ending up with something we’d never use. Nowadays when I need to buy a new foundation or shampoo I no longer have to go in blind, I’ll just google some reviews and will much more likely leave home with something that I’ll actually love. So in that sense, yes, beauty bloggers have definitely made me buy more stuff all in all, but they’ve also made me throw less stuff away, because most of the things I buy are things I’ll actually use till the very last drop.

What are your thoughts on beauty blog reviews and advertising on blogs?

(Visited 22 times, 1 visits today)

Leave A Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *