Glossier | How to Get It in Europe & Is It Worth the Hype

Glossier | How to Get It in Europe & Is It Worth the Hype? | Shakespeare & Sparkle

Glossier on yksi niistä brändeistä joka tuntuu olevan kaikkien huulilla, ja olen halunnut päästä kokeilemaan merkin kosmetiikkaa siitä asti kun se alkoi näkyä kauneusblogeissa. Hennon vaaleanpunaiset pakkaukset ja minimalistinen lähestymistapa meikkaamiseen sopivat minulle kuin nenä päähän. Ihastuin myös brändin (melkein jopa ranskalaiseen) filosofiaan joka painottaa hyvää ihonhoitoa ennen meikkiä. Valitettavasti Glossierin tuotteita on todella vaikea saada Euroopassa, mutta onnistuin kuitenkin pienen tutkiskelun jälkeen saamaan nämä käsiini.

GLOSSIER HAUL

Glossier | How to Get It in Europe & Is It Worth the Hype? | Shakespeare & Sparkle

HOW TO GET GLOSSIER IN EUROPE

Koska Glossier ei tällä hetkellä toimita USA:n ulkopuolelle (vaikka sen tulemisesta Britteihin liikkuukin huhuja), niin ainut tapa saada tuotteita Europpaan on postin edelleenlähetys palvelun käyttäminen. Valitettavasti moni näistä palveluista on joko todella kallis tai hankala käyttää. Olin jo valmis luopumaan Glossier haaveistani kun törmäsin myMallBox palveluun.

Palveluun oli super helppo rekisteröityä, ja se antaa sinulle amerikkalaisen osoitteen joka sitten syötetään Glossierin sivuille. Paketti ilmestyi oven taakse alle kahdessa viikossa ja mikä parasta, postikulutkin jäivät alle kahdenkympin.

Glossier | How to Get It in Europe & Is It Worth the Hype? | Shakespeare & Sparkle

GLOSSIER PHASE 2 SET

Olen tällä hetkellä melko tyytyväinen ihonhoitorutiiniini, joten päätin tällä kertaa jättää välistä kaikki ihonhoitotuotteet. (Jee minimalismille!). Mutta koska luonnollinen meikki on ehdottomasti oma juttuni, niin tiesin että tykästyisin Phase 2 settiin.

Glossier Boy Brow | Blond

En oikeastaan koskaan tajunnut kulmakarvageelejä, ennen kuin kokeilin tätä. Aiemmin kokeilemani geelit tekivät kulmistani kokkareiset tai liian laitetut, ja harja oli usein vähän liian iso siistiin levitykseen. Mutta Boy Brow tekee kulmistani siistit ja huolitellut, pitäen ne samalla kuitenkin pehmeinä ja luonnollisina. Ja suti on juuri täydellisen kokoinen.

Glossier | How to Get It in Europe & Is It Worth the Hype? | Shakespeare & Sparkle

Glossier Stretch Concealer | Light

Jos minun pitäisi valita yksi suosikkituote koko setistä, niin se olisi varmasti tämä. Se on kevyin ja luonnollisin peitevoide mihin olen koskaan törmännyt. Voide liukuu iholle ja sulaa saumattomasti ihoon, peittäen kuitenkin samalla kaiken tarvittavan. Se ruttaantuu minulla vähän, mutta mikäpä peitevoide ei ruttaantuisi.

Koska en ollut aiemmin käyttänyt purkissa tulevaa peitevoidetta, niin pelkäsin kokevani sen liian työlääksi käyttää ilman applikaattorin helppoutta. Mutta dippaamalla Beauty Blenderin suoraan purkkiin on levityskin tosi helppoa. Ehdottomasti uusi suosikki!

Glossier | How to Get It in Europe & Is It Worth the Hype? | Shakespeare & Sparkle

Glossier Generation G Lipstick | Cake

Gen G huulipunat kiehtoivat minua kovasti etukäteen, koska ne lupaavat yhdistää kaksi suosikki juttuani; matan ja läpinäkyvän. Ne levittyvät kuin kuultava huulirasva ja kuivuvat sitten kevyen mattaisiksi puniksi. Paras tapa millä voin sitä kuvata on että ne tuntuvat siltä kuin käyttäisi huulipunaa käyttämättä huulipunaa. Ihastuin myös ohueen pakkaukseen, koska se herättää toivoa siitä että saan ehkä joskus käytettyä tämän huulipunan loppuun. Ainut miinus tulee todella omituisesta tuoksusta, jota onneksi ei haista enää huulilla.

Sävy Cake on melkein näkymätön persikkainen nude, joka kuuluu niihin “your lips but better” sävyihin.

Glossier | How to Get It in Europe & Is It Worth the Hype? | Shakespeare & Sparkle

Glossier Balm Dotcom

Siitä huolimatta että päätin skipata ihonhoitotuotteet tällä kertaa, niin oli yksi juttu mitä minun oli pakko kokeilla. Alkuperäinen Balm Dotcom kuuluu Glossierin tunnetuimpiin tuotteisiin, ja kaikki tuntuvat rakastavan tätä pikkaista ihmetuubia.

Täytyy myöntää että pakkaus varasti sydämeni, vaikka olinkin luonnollisten huulirasvojen käyttäjänä vähän huolissani voiteen sisällysluettelosta. Ihastuin kuitenkin tähän paitsi huulilla, myös muualla käytettynä. Se on loistava yleisvoide joka toimii niin huulipunan alla kuin kuivissa kynsinauhoissakin.

Glossier | How to Get It in Europe & Is It Worth the Hype? | Shakespeare & Sparkle

Löytyykö Glossier sun haavelistalta?

4
(Visited 1 984 times, 1 visits today)

2 Comments

  1. Jenna 17 tammikuu, 2018 at 17:42

    Moikka! Ainakin tällä hetkellä Glossierin nettisivut vaativat jonkun puhelinnumeron tilauksen yhteyteen ja tuolla MyMallboxilla ei ole asiaan ratkasua niin miten hoisit tämän? 🙂

    Reply
    1. Jenni 17 tammikuu, 2018 at 19:41

      Moikka! Kävin itse juuri tutkimassa vielä asiaa, ja Glossierin sivut kyllä kysyvät puhelinnumeroa tilauksen yhteydessä, mutta se ei näyttäisi olevan pakollinen tieto. Sähköpostin ja osoitteen täyttämisen jälkeen pystyin kyllä ainakin itse siirtymään tilauksessa eteenpäin… Toivottavasti tästä oli apua 🙂

      Reply

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *