Minun luonnonkosmetiikkamatkani

Minun luonnonkosmetiikkamatkani | Shakespeare & Sparkle

Kiinnostuin luonnonkosmetiikasta oikeastaan vasta pari vuotta sitten. Törmäsin Etsyssa pieneen luonnonkosmetiikkaputiikkiin nimeltä French Girl Organics ja ihastuin välittömästi paitsi brändin nimeen (tietysti) niin myös kauniin simppeleihin pakkauksiin. Ensimmäisellä luonnonkosmetiikka ihastuksellani ei siis varsinaisesti ollut edes mitään tekemistä luonnollisuuden kanssa.

Nyt pari vuotta myöhemmin luonnonkosmetiikka on jo iso osa omaa kauneusrutiiniani. Ja vaikka matkaa täysin luonnolliseen kosmetiikkakaappiin onkin vielä paljon, niin ajattelin kertoa vähän omasta luonnonkosmetiikkamatkastani tähän asti.

MINUN LUONNONKOSMETIIKKAMATKANI

Minun luonnonkosmetiikkamatkani | Shakespeare & Sparkle

MIKSI LUONNONKOSMETIIKKA?

Vaikka alunperin kiinnostuin luonnonkosmetiikasta kauniiden purnukoiden takia, niin aika nopeasti aloin tutustua myös luonnonkosmetiikan hyötyihin. Kiinnostuin enemmän kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja terveellisestä elämästä, ja sen myötä myös kiinnostus luonnonkosmetiikkaan kasvoi. Yksi parhaista lukemistani lainauksista onkin ”What you put on your body, goes in your body”. Halusin vähentää oman kehoni kemikaalikuormaa ja tehdä samalla myös eettisempiä valintoja. Minulla on myös aika herkkä iho ja luonnonkosmetiikasta on ollut apua useampaankin ihottumaan.

MISTÄ ALOITIN?

Olin aluksi tosi ennakkoluuloinen, ja ajattelin pitkään luonnonkosmetiikan olevan kallista ja epämiellyttävää käyttää. Mielessä kummittelivat pahantuoksuiset tuotteet ja rumat purnukat (koska itselle esteettisyydellä vaan on väliä). Onneksi viime vuosina luonnonkosmetiikkaan on kuitenkin ilmestynyt paljon uusia brändejä, joiden tuotteet ovat vähintään yhtä kauniita ja herkullisen tuoksuisia kuin perinteisen kosmetiikan.

Aloitin luonnonkosmetiikan kokeilun ihonhoidosta. Inhosin pieniä muovirakeita, joita löytyi vielä silloin useimmista perinteisen kosmetiikan kuorinnoista, joten ensimmäiset ostamani tuotteet olivat Estelle & Thildin vartalo- ja kasvokuorinta. Sen jälkeen en ole yhtään synteettistä kuorinta ostanutkaan. Sitten ihastuin French Girl Organicsin kosteusvoiteisiin ja seuraavaksi Herbivoren Coco Rose vartalokuorintaan ja huulivoiteeseen (joista molemmat löytyvät edelleen kylppäristäni). Myös Antipodesin Aura Manuka Honey naamio löysi nopeasti paikkansa ihonhoitorutiinistani.

Minun luonnonkosmetiikkamatkani | Shakespeare & Sparkle

LEMPILUONNONKOSMETIIKKATUOTTEET JA BRÄNDIT?

Herbivoren Coco Rose tuotteet kuuluvat edelleen suosikkeihini ja erityisesti sarjan huulivoidetta en vaihda! Toinen suosikkini on brändin kirkastava Brighten ananasnaamio, joka tuoksuu aivan panna cottalta. Suihkustani löytyy aina jokin Organic Shopin super edullinen ja ihanan tuoksuinen hiusnaamio ja vartalokuorinta.

Uusimpana ihastuksena on kotimainen YA naturae. Olen koukussa hennosti vaniljalta ja kookoselta tuoksuvaan vartalovoiteeseen ja brändin hyaluronihapposeerumi on syrjäyttänyt kaikki perinteisen kosmetiikan vastaavat. Whamisan Eye Essence on ainut silmänympärysvoide joka ei ole aiheuttanut minulle ihottumaa. Myös Mossalta löytyy todella ihania ja edullisia ihonhoitotuotteita.

MITÄ SEURAAVAKSI?

Kasvojen ja vartalon ihonhoidon osalta luonnonkosmetiikka-arsenaalini alkaa olla kunnossa, mutta meikit ja hiukset on vielä kokeilematta. Tilasin hiljattain Joliesta muutamia hiustuotteita ja yritän pikku hiljaa muuttaa myös hiustenhoitorutiiniani luonnollisempaan suuntaan. Luonnonkosmetiikan meikit ovat myös aluevaltaus jonka haluan jossain vaiheessa tehdä ja olenkin alkanut jo testailemaan ensimmäisiä meikkivoiteita ja huulipunia. Postailen näistäkin sitä mukaa kun löydän uusia luottotuotteita!

Käytätkö sinä luonnonkosmetiikkaa? Mitkä on sun suosikkituotteita?

(Visited 65 times, 1 visits today)

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *